Asianajaja, lakimies, juristi, oikeusoppinut, varatuomari ja niin edelleen - ammattikuntaamme mahtuu monenlaista nimikettä. Me harjoitamme asianajotoimintaa nimenomaan asianajotoimistossa, mikä tarkoittaa sitä, että asianajajaliitto valvoo toimintaamme ja noudatamme toiminnassamme hyvää asianajajatapaa. Asianajajan ammattinimikkeestä nykyään voit lukea sivuiltamme.
Asianajajan ammattikunta ei ole kovin vanha. Tutkittua tietoa asianajajien historiasta Suomessa on melko kattavasti. Tämän vuoksi päätimme valita ensimmäisen blogikirjoituksemme aiheeksi aikamatkan oman ammattikuntaamme syntyyn ja kehittymiseen vuosisadan molemmilta puolilta näihin päiviin. Hyvää matkaa!
Muutama sana varhaisista vaiheista
Vuonna 1897 Suomessa oli 20 asianajajaa. Oikeudenhoito oli kansanomaista, sovellettavat lait kohtuullisen pysyviä ja oikeudenkäynnin keskeisin rooli oli varattu tuomarille. Oikeutta käytiin alioikeustasolla kihlakunnanoikeuksissa, jotka toimivat pääasiassa maallikkovoimin lainoppinutta tuomaria lukuun ottamatta. Tässä yhtälössä ei asianajajilla nähty olevan sen suurempaa merkitystä. Ihmiset hoitivat oikeudelliset asiansa itse, mikä oli mahdollista koska elämänmeno oli melkolailla erilaista kuin tänä päivänä. Jos asianajoa hoiti ammattimaisesti, eli toisen puolesta, piti vuoden 1749 asetuksen mukaan näyttää oikeudessa yliopiston todistus lainopillisista opinnoista. Vuonna 1873 tästä vaatimuksesta luovuttiin, koska lainoppineita avustajia ei kaikkialla ollut.
Vuonna 1898 lakia kuitenkin muutettiin siten, että ylemmissä oikeusasteissa ns. oikeudenkäyntivaltuutetulta edellytettiin lainopillista koulutusta. Alioikeuksien tuli harkita, onko asiamies toimeensa kykenevä. Valvonta oli siis juttukohtaista ja sen hoiti tuomioistuin. Laki oli voimassa vuoteen 1917, jolloin se kumottiin. Tämän jälkeen juttuja saattoi taas hoitaa kuka tahansa kansalainen alioikeuksissa ja muutoksenhakutuomioistuimissakin, myös toisen puolesta.
Asianajajien edunvalvonta alkaa 1900-luvun alkupuolella
Ammattimaisesti asianajoa harjoittavat henkilöt, siis sen aikaiset asianajajat, alkoivat järjestäytyä Suomessa 1900-luvun alkupuolella. Tällöin perustettiin ensimmäiset asianajajayhdistykset: Viipuriin vuonna 1903, Helsinkiin vuonna 1909 ja Turkuun vuonna 1912. Yksityisoikeudellinen Suomen Asianajajaliitto ry. perustettiin niin ikään vuonna 1912. Tämä yhdistys ei vastaa nykyistä Suomen Asianajajaliittoa, joka on vuonna 1959 lailla perustettu julkisoikeudellinen yhdistys.
Edellä mainittu Suomen Asianajajaliitto ry. teki aloitteita asianajomonopolin säätämiseksi, ainakin vuosina 1921 ja 1934. Tarkoitus oli, että vain asianajajat voisivat hoitaa oikeusistuimissa juttuja. Ehdotukset eivät johtaneet muutoksiin, sillä vasemmisto vastusti erioikeuksien antamista asianajajille, joiden ammattikunta sijoittui lähelle porvariston sosiaalihierarkiaa. Vasta vuonna 1952 alkoi tapahtua, kun 13 kansanedustajaa teki lakialoitteen asianajajalain säätämiseksi ja valtioneuvosto asetti komitean valmistelemaan sanottua lakia. Mallia otettiin mistäs muualtakaan kuin länsinaapuristamme Ruotsista, jossa oli vastikään säädetty sikäläiseen oikeudenkäymiskaareen oma lukunsa asianajajista. Meillä asiaa käsittelevä hallituksen esitys kiinnitti huomiota erityisesti siihen, että asioita hoitavat tuomioistuimissa vailla lainopillista koulutusta olevat henkilöt, jotka menettelyllään saattoivat aiheuttaa kansalaisille vahinkoa. Asianajajapakkoa ei kuitenkaan lakiin haluttu esittää, koska ajateltiin että kansalaiset pystyivät ainakin vähäisimmät oikeudenkäyntinsä hoitamaan itsekin. Toinen syy oli asianajajien vähäinen lukumäärä.
Asianajajain myötä perustettiin Suomen Asianajajaliitto
Asianajajalaki tuli voimaan 1. päivänä heinäkuuta 1959. Lailla perustettiin julkisoikeudellinen Suomen Asianajajaliitto, jonka tehtäväksi tuli valvoa asianajajien toimintaa ja säätää asianajajien pätevyysvaatimuksista. Lailla annettiin asianajajaluetteloon merkitylle henkilölle yksinoikeus käyttää itsestään nimitystä ”asianajaja” ja toimistostaan nimeä ”asianajotoimisto”. Lain myötä syntyi pätevä ja julkisen valvonnan alaisena toimiva ammattikunta, johon kuuluminen oli tosin vapaaehtoista, sillä samaa elinkeinoa saattoi edelleen harjoittaa lakiasiaintoimistossa, jollaisen puolestaan sai perustaa kuka tahansa. Suomessa olikin vielä 1960-luvulla merkittävä maallikkoasioitsijoiden yhdistys, Suomen Asiamiesyhdistys ry.
Mutta mitä tapahtui asianajajien määrälle? Vuonna 1969 asianajajia oli jo 309, joista vain 19 työskenteli Turussa. Asianajajakunnan raju kasvu alkoi kuitenkin vasta 1970-luvulla, jolloin asianajajien määrä kaksinkertaistui suurten ikäluokkien yliopistoista valmistumisen myötä. Myös kunnallisia oikeusaputoimistoja perustettiin ja niissä työskentelevät oikeusavustajat saattoivat päästä asianajajiksi. Niin sanottu maallikkoavustaminen väistyikin vasta 1970-luvulla, ensinnäkin asianajajien määrän kasvun johdosta ja toisaalta yhteiskunnan oikeudellistumisen ja monimutkaistumisen myötä. Vuonna 1980 asianajajia oli 600, ja vuonna 1990 jo noin 1.000. Tällä hetkellä asianajajia on noin 2.100. Määrän kasvun taustalla on yleinen yhteiskunnallinen kehitys ja normien ja säädösten tulva.
Viimeisinä vuosikymmeninä oikeudenhoidossa tapahtunut niin paljon muutoksia, ettei tilamme taida riittää kaiken avaamiseen yhdessä blogikirjoituksessa. Todettakoon kuitenkin, että tällä hetkellä voimassa olevan lain mukaan asiaa ei voi enää oikeudessa hoitaa toisen puolesta ilman lainopillista koulutusta. Tämä kylläkin muuttui vasta niin myöhään kuin vuonna 2002. Lisäksi kaikkia oikeudessa asioivia avustajia valvotaan Suomen Asianajajaliiton toimesta - myös niitä jotka eivät ole asianajajia.
Turkulaista asianajoa ennen ja nyt
Kuten yllä jo mainitsimme, Turussa asianajajat olivat yhdistyneet jo ennen Suomen Asianajajaliiton perustamista, kun turkulaiset lainoppineet päättivät vuonna 1912 perustaa Turun Asianajajayhdistyksen, josta myöhemmin tuli Suomen Asianajajaliiton Turun osasto. Turun osasto täytti muutama vuosi sitten 100 vuotta. Turun osastoon kuuluu noin 175 asianajajaa, jotka työskentelevät turkulaisissa asianajotoimistoissa. Asianajotoimisto Vuorio & Co Oy on turkulaisten asianajotoimistojen uusin tulokas. On mahtavaa olla osa arvokasta ja yli satavuotista jatkumoa.
Asianajajan työ on muuttunut paljon myös viime vuosikymmeninä. Vanhemmat kollegat ovat kertoneet, kuinka Turussa ennen toimistot olivat pääasiassa pieniä. Neljä vuosikymmentä sitten yhdessäkään toimistossa ei ollut kolmea lakimiestä enempää. Muuta henkilökuntaa oli sitäkin enemmän: toimistonhoitajaa, konekirjoitussihteeriä, lähettiä ja niin edelleen. Kopiokonetta ei oltu keksitty, eikä sähkökirjoituskonetta. Jos jotain piti monistaa, käytettiin jäljentävää hiilipaperia. Ollaksemme rehellisiä, emme tiedä mitä tarkoittaa jäljentävä hiilipaperi. Toimistotekniikka on helpottanut asianajotoimistojen arkea Turussa ja tietysti muuallakin. Nykyään asioita on helppo hoitaa sähköpostilla, kaikki asiakirjat skannataan ja lähetetään tuomioistuimille ja muille asianosaisille. Internetistä löytyvät lait ja oikeuskäytäntö ja sähköiset oppikirjakirjahyllyt, joskin ihan kirjahyllystä otettavia kirjojakin kuulemma vielä jossain käytetään.
Se ken enemmän on kiinnostunut tuokiokuviin syventymisestä turkulaisessa asianajomaailmassa viimeisen sadan vuoden osalta, suosittelemme juhlakirjaa ”Sata + tarinaa, Sata vuotta Suomen Asianajajaliiton Turun osaston perustamisesta (1912-2012)”. Mainitussa Turun osaston 100-vuotisjuhlien kunniaksi kirjoitetussa kirjassa kollegat eri vuosikymmeniltä muistelevat asianajourallensa sattuneita tapauksia. Taitaa olla niin, että tässä työssä totuus on tarua ihmeellisempää eikä toisin päin!
Tiedot asianajajakunnan historiasta on tähän kirjoitukseen saatu AA, VT, OTL Markku Fredmanin artikkelista "Oikeuspolitiikkaa pitkällä kaavalla - oikeudenkäyntiavustajat valvontaan sadan vuoden viipeellä" Tapio Lappi-Seppälän 60-vuotisjuhlateoksessa vuodelta 2013.