Avioehto - se hyödyllisin paperi pahan päivän varalle?

Avioliiton solmimisella on useita merkittäviä oikeusvaikutuksia puolisoiden keskinäisessä suhteessa. Avioliiton aikana kumpikin puoliso omistaa sen, mikä on hänen nimissään tai hän on hankkinut. Avioliiton solmiminen ei muuta sitä, mikä on omaa ja mikä toisen. Mutta on muistettava, että täysi avio-oikeus kaikkeen toisen puolison omaisuuteen syntyy avioliiton solmimishetkellä. Toisin sanoen, avioeron sattuessa omaisuus on lain mukaan jaettava puolisoiden kesken tasan, myös perintönä tai lahjana saatu omaisuus, ennen avioliittoa saatu omaisuus, yksin toisen yritystoiminnasta saatu omaisuus, jopa kuolinpesäosuudet. 

 

Melko harvoin kansalaisten oikeustajuun mahtuu se, että toisella puolisolla todella on avio-oikeus myös sellaiseen toisen puolison omistamaan omaisuuteen, jonka eteen hän ei ole tehnyt mitään.  Avio-oikeuden soveltamisella ei kuitenkaan ole rajoituksia; se ulottuu kaikkeen, mitä puolisot erikseen tai yhdessä omistavat. Avio-oikeuden perusteella avioliiton päättyessä varakkaampi puoliso maksaa toiselle tasinkoa sen verran, että kummallekin jää yhtä paljon omaisuutta. Ensin suoritetaan laskennallinen ositus (eli mitä kummankin puolison pitää saada, jotta omaisuus menee tasan) ja sen jälkeen reaalinen ositus (mitä tasingonmaksuvelvollinen tasinkona luovuttaa, jotta omaisuus menee tasan). 

 

Mikä avioehto on? 

 

Avioehtosopimuksella avio-oikeus voidaan sulkea pois joko kokonaan tai osittain. Avioehdolla voidaan sulkea pois esimerkiksi yritysomaisuus tai perintönä, testamentilla tai lahjana saatu tai saatava omaisuus toiselta puolisolta. Avioehto voi olla ns. molemminpuolinen, mikä tarkoittaa sitä, että molemmille suodaan samat oikeudet. Toispuoleisesta avioehdosta on kysymys silloin, kun vain toiselle puolisolle annetaan avio-oikeus toisen omaisuuteen, joko kokonaan tai vain tietyiltä osin. Oikeusjärjestelmämme sopimusvapaudesta johtuen aviopuolisot voivat melko vapaasti päättää siitä, miten haluavat omaisuutensa tulevan jaetuksi mahdollisen avioeron sattuessa. 

 

Avio-oikeus toisen omaisuuteen ei tarkoita sitä, että puolet omasta omaisuudesta olisi annettava erossa pois, esim. 50% omissa nimissä olevasta kesämökistä. Usein ihmiset kuvittelevat, että kysymys on esinekohtaisesta jaosta. Näin ei ole, vaan osapuolella on aina oikeus suorittaa tasinko rahassa. 

 

Miksi avioehto kannattaa tehdä?

 

Nykypäivänä monet ajattelevat, että itse ansaittu raha, oma perintö, lahjat jne kuuluvat itselle.  Mikäli haluaa, että näin on myös avioeron jälkeen, on avioehto oltava. Vaikka osapuolet sinänsä voivat osittaa omaisuutensa kuten parhaaksi näkevät myös silloin, kun avioehtoa ei ole, noin 99% tapauksista vähemmän omistava puoliso tulee jossain vaiheessa esittämään ositusvaateen toista puolisoa kohtaan. Tällöin omaisuus on jaettava kuten aikaisemmin todettu, mikäli avioehtoa ei ole. 

 

Avioehdon tekemistä voi siis vilpittömästi suositella sellaisissa tilanteissa, joissa jommalla kummalla puolisolla on esimerkiksi sellaista yritysomaisuutta, jota hän ei omista yksin. Sama koskee tilanteita, joissa toisella oli huomattavasti enemmän varallisuutta ennen avioliittoa, tai tulossa omaisuutta enemmän esimerkiksi perintönä. Tai huomattavasti parempi palkka. Ylipäätään tilanteissa, joissa puolisoiden yhteinen tahtotila on se, että toisen rahat ja omaisuus eivät ikäänkuin kuulu toiselle, on avioehto suositeltavaa tehdä, kaiken varalta. Monesti erotilanteissa omat periaatteet tai toisen periaatteet joutuvat koetukselle ja silloin mikäli avioehtoa ei ole, jaetaan omaisuus avioliittolain pääsäännön mukaan jos jompikumpi näin vaatii. 

 

Milloin avioehto on tehtävä? 

 

Sääntö numero yksi kuuluu seuraavasti: avioehto on tehtävä ajoissa kun välit ovat vielä hyvät. Avioehdon tekemistä ei pidä lykätä. Avioehtosopimus voidaan tehdä ennen avioliiton solmimista, mutta myös milloin tahansa sen aikana. 

 

Usein käy niin, että ensin koohotetaan hääjärjestelyiden ympärillä, jolloin mielessä on lähinnä kaikki muut asiat paitsi avioehto. Sen jälkeen asia unohtuu, kun arki alkaa pyöriä ja tulee kaikenlaista muuta. Silloin avioehto usein jää tekemättä, ja katastrofi on käsillä myöhemmin kun ymmärretään, mikä merkitys sen puuttumisella on. Toista osapuolta ei voi pakottaa avioehdon tekemiseen, ja yleisesti ottaen melko moni ymmärtää olla ehdotukseen suostumatta, kun asia otetaan pöydälle 15 vuoden päästä naimisiinmenosta tilanteessa, jossa liitto vetelee viimeisiään. 

 

Toisaalta kannattaa muistaa myös se, että aina avioehdon tekeminen ei ole omalta kannalta järkevää. Esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen puoliso hoitaa 10 vuotta lapsia kotona käymättä tänä aikana töissä, voi kysyä mitä itselle jää, jos tulee avioero ja molemmat pitävät oman omaisuutensa. 

 

Avioehtoon liittyy niin paljon sellaista, mitä ei haluta ajatella: ero, oma tai puolison kuolema, omien vanhempien kuolema. Joskus pelätään myös puolison reaktiota, koska joku voi ottaa avioehdosta puhumisen epäluottamuksen osoituksena. Tästä kaikesta huolimatta avioehto kannattaa hoitaa heti pois päiväjärjestyksestä ja muistaa se, että avioero on Suomessa hakemusasia, jota puoliso ei voi tehokkaasti vastustaa. Vaikka itse ”ei koskaan halua erota” toinen voi haluta joskus erota, niin käsittämättömältä kuin se voikin tuntua silloin kun on juuri menty naimisiin ja tämä asia pitäisi hoitaa.

 

Kuka voi tehdä avioehdon ja mitä mahdollinen riitely maksaa? 

 

Avioehdon voi tietysti tehdä itsekin, vaikka ei omaisi mitään juridista koulutusta. Säästö on muutamia satasia per puoliso, perustapauksissa. Silloin ottaa riskin siitä, että on varmasti ymmärtänyt kaiken oikein, tullut ajatelleeksi kaikkia mahdollisia tilanteita ja että on muistanut avioehtosopimuksen olevan tiukan määrämuotoinen sopimus, jonka muotoseikkojen ohittaminen johtaa suoraan avioehdon pätemättömyyteen. Oliko kaikesta määrätty? Oliko keskenään ristiriitaisia sopimusehtoja? Mitä olikaan säädetty todistajien esteettömyydestä? Tajuttiinko sopimus päivätä? Muistettiinko kaikessa kiireessä vielä viedä avioehtosopimus rekisteröitäväksi maistraattiin? Jos sitä ei sieltä löydy, asian voi samantien unohtaa. 

 

Mikäli itse avioehtosopimuksessa on jotain omituista, alkaa riitely siitä, onko se ylipäätään pätevä, ja tämän jälkeen haetaan pesänjakaja käräjäoikeudesta asiaa selvittämään, toimitetaan toimitusositus, jota asianosaisilla on mahdollisuus moittia käräjäoikeudessa tavallisena riita-asiana ja mahdollisesti jatkaa prosessia hovioikeudessa. Korkein oikeuskin on ratkaissut vuosien saatossa useita ositusriitakysymyksiä. Pointti on siinä, että riitely ositusprosessissa tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin muutaman satasen säästö silloin, kun avioehdon voi antaa asianajajan tehtäväksi.  Keskimäärin kulut riita-asiassa käräjäoikeudessa ovat tätä nykyä noin 10.000,00 euron luokkaa. Maksettavaksi häviäjälle tulevat vielä vastapuolen kulut. Kannattaa myös huomioida, että mikään oikeusturvavakuutus ei korvaa yhteiselämän päättämistä koskevia riitoja ja oikeusavun voi saada, jos on siihen oikeutettu ja silloin yksityisen puolen avustaja ei tule kyseeseen. 

 

Eli: avioehto kannattaa tehdä ajoissa. Sen tekeminen kannattaa antaa ammattilaisen hoidettavaksi. Ammattilaisen kanssa kannattaa keskustella myös siitä onko ja jos niin miksi avioehto on juuri sinulle tärkeä.