Avioehto - se hyödyllisin paperi pahan päivän varalle?

Avioliiton solmimisella on useita merkittäviä oikeusvaikutuksia puolisoiden keskinäisessä suhteessa. Avioliiton aikana kumpikin puoliso omistaa sen, mikä on hänen nimissään tai hän on hankkinut. Avioliiton solmiminen ei muuta sitä, mikä on omaa ja mikä toisen. Mutta on muistettava, että täysi avio-oikeus kaikkeen toisen puolison omaisuuteen syntyy avioliiton solmimishetkellä. Toisin sanoen, avioeron sattuessa omaisuus on lain mukaan jaettava puolisoiden kesken tasan, myös perintönä tai lahjana saatu omaisuus, ennen avioliittoa saatu omaisuus, yksin toisen yritystoiminnasta saatu omaisuus, jopa kuolinpesäosuudet. 

 

Melko harvoin kansalaisten oikeustajuun mahtuu se, että toisella puolisolla todella on avio-oikeus myös sellaiseen toisen puolison omistamaan omaisuuteen, jonka eteen hän ei ole tehnyt mitään.  Avio-oikeuden soveltamisella ei kuitenkaan ole rajoituksia; se ulottuu kaikkeen, mitä puolisot erikseen tai yhdessä omistavat. Avio-oikeuden perusteella avioliiton päättyessä varakkaampi puoliso maksaa toiselle tasinkoa sen verran, että kummallekin jää yhtä paljon omaisuutta. Ensin suoritetaan laskennallinen ositus (eli mitä kummankin puolison pitää saada, jotta omaisuus menee tasan) ja sen jälkeen reaalinen ositus (mitä tasingonmaksuvelvollinen tasinkona luovuttaa, jotta omaisuus menee tasan). 

 

Mikä avioehto on? 

 

Avioehtosopimuksella avio-oikeus voidaan sulkea pois joko kokonaan tai osittain. Avioehdolla voidaan sulkea pois esimerkiksi yritysomaisuus tai perintönä, testamentilla tai lahjana saatu tai saatava omaisuus toiselta puolisolta. Avioehto voi olla ns. molemminpuolinen, mikä tarkoittaa sitä, että molemmille suodaan samat oikeudet. Toispuoleisesta avioehdosta on kysymys silloin, kun vain toiselle puolisolle annetaan avio-oikeus toisen omaisuuteen, joko kokonaan tai vain tietyiltä osin. Oikeusjärjestelmämme sopimusvapaudesta johtuen aviopuolisot voivat melko vapaasti päättää siitä, miten haluavat omaisuutensa tulevan jaetuksi mahdollisen avioeron sattuessa. 

 

Avio-oikeus toisen omaisuuteen ei tarkoita sitä, että puolet omasta omaisuudesta olisi annettava erossa pois, esim. 50% omissa nimissä olevasta kesämökistä. Usein ihmiset kuvittelevat, että kysymys on esinekohtaisesta jaosta. Näin ei ole, vaan osapuolella on aina oikeus suorittaa tasinko rahassa. 

 

Miksi avioehto kannattaa tehdä?

 

Nykypäivänä monet ajattelevat, että itse ansaittu raha, oma perintö, lahjat jne kuuluvat itselle.  Mikäli haluaa, että näin on myös avioeron jälkeen, on avioehto oltava. Vaikka osapuolet sinänsä voivat osittaa omaisuutensa kuten parhaaksi näkevät myös silloin, kun avioehtoa ei ole, noin 99% tapauksista vähemmän omistava puoliso tulee jossain vaiheessa esittämään ositusvaateen toista puolisoa kohtaan. Tällöin omaisuus on jaettava kuten aikaisemmin todettu, mikäli avioehtoa ei ole. 

 

Avioehdon tekemistä voi siis vilpittömästi suositella sellaisissa tilanteissa, joissa jommalla kummalla puolisolla on esimerkiksi sellaista yritysomaisuutta, jota hän ei omista yksin. Sama koskee tilanteita, joissa toisella oli huomattavasti enemmän varallisuutta ennen avioliittoa, tai tulossa omaisuutta enemmän esimerkiksi perintönä. Tai huomattavasti parempi palkka. Ylipäätään tilanteissa, joissa puolisoiden yhteinen tahtotila on se, että toisen rahat ja omaisuus eivät ikäänkuin kuulu toiselle, on avioehto suositeltavaa tehdä, kaiken varalta. Monesti erotilanteissa omat periaatteet tai toisen periaatteet joutuvat koetukselle ja silloin mikäli avioehtoa ei ole, jaetaan omaisuus avioliittolain pääsäännön mukaan jos jompikumpi näin vaatii. 

 

Milloin avioehto on tehtävä? 

 

Sääntö numero yksi kuuluu seuraavasti: avioehto on tehtävä ajoissa kun välit ovat vielä hyvät. Avioehdon tekemistä ei pidä lykätä. Avioehtosopimus voidaan tehdä ennen avioliiton solmimista, mutta myös milloin tahansa sen aikana. 

 

Usein käy niin, että ensin koohotetaan hääjärjestelyiden ympärillä, jolloin mielessä on lähinnä kaikki muut asiat paitsi avioehto. Sen jälkeen asia unohtuu, kun arki alkaa pyöriä ja tulee kaikenlaista muuta. Silloin avioehto usein jää tekemättä, ja katastrofi on käsillä myöhemmin kun ymmärretään, mikä merkitys sen puuttumisella on. Toista osapuolta ei voi pakottaa avioehdon tekemiseen, ja yleisesti ottaen melko moni ymmärtää olla ehdotukseen suostumatta, kun asia otetaan pöydälle 15 vuoden päästä naimisiinmenosta tilanteessa, jossa liitto vetelee viimeisiään. 

 

Toisaalta kannattaa muistaa myös se, että aina avioehdon tekeminen ei ole omalta kannalta järkevää. Esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen puoliso hoitaa 10 vuotta lapsia kotona käymättä tänä aikana töissä, voi kysyä mitä itselle jää, jos tulee avioero ja molemmat pitävät oman omaisuutensa. 

 

Avioehtoon liittyy niin paljon sellaista, mitä ei haluta ajatella: ero, oma tai puolison kuolema, omien vanhempien kuolema. Joskus pelätään myös puolison reaktiota, koska joku voi ottaa avioehdosta puhumisen epäluottamuksen osoituksena. Tästä kaikesta huolimatta avioehto kannattaa hoitaa heti pois päiväjärjestyksestä ja muistaa se, että avioero on Suomessa hakemusasia, jota puoliso ei voi tehokkaasti vastustaa. Vaikka itse ”ei koskaan halua erota” toinen voi haluta joskus erota, niin käsittämättömältä kuin se voikin tuntua silloin kun on juuri menty naimisiin ja tämä asia pitäisi hoitaa.

 

Kuka voi tehdä avioehdon ja mitä mahdollinen riitely maksaa? 

 

Avioehdon voi tietysti tehdä itsekin, vaikka ei omaisi mitään juridista koulutusta. Säästö on muutamia satasia per puoliso, perustapauksissa. Silloin ottaa riskin siitä, että on varmasti ymmärtänyt kaiken oikein, tullut ajatelleeksi kaikkia mahdollisia tilanteita ja että on muistanut avioehtosopimuksen olevan tiukan määrämuotoinen sopimus, jonka muotoseikkojen ohittaminen johtaa suoraan avioehdon pätemättömyyteen. Oliko kaikesta määrätty? Oliko keskenään ristiriitaisia sopimusehtoja? Mitä olikaan säädetty todistajien esteettömyydestä? Tajuttiinko sopimus päivätä? Muistettiinko kaikessa kiireessä vielä viedä avioehtosopimus rekisteröitäväksi maistraattiin? Jos sitä ei sieltä löydy, asian voi samantien unohtaa. 

 

Mikäli itse avioehtosopimuksessa on jotain omituista, alkaa riitely siitä, onko se ylipäätään pätevä, ja tämän jälkeen haetaan pesänjakaja käräjäoikeudesta asiaa selvittämään, toimitetaan toimitusositus, jota asianosaisilla on mahdollisuus moittia käräjäoikeudessa tavallisena riita-asiana ja mahdollisesti jatkaa prosessia hovioikeudessa. Korkein oikeuskin on ratkaissut vuosien saatossa useita ositusriitakysymyksiä. Pointti on siinä, että riitely ositusprosessissa tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin muutaman satasen säästö silloin, kun avioehdon voi antaa asianajajan tehtäväksi.  Keskimäärin kulut riita-asiassa käräjäoikeudessa ovat tätä nykyä noin 10.000,00 euron luokkaa. Maksettavaksi häviäjälle tulevat vielä vastapuolen kulut. Kannattaa myös huomioida, että mikään oikeusturvavakuutus ei korvaa yhteiselämän päättämistä koskevia riitoja ja oikeusavun voi saada, jos on siihen oikeutettu ja silloin yksityisen puolen avustaja ei tule kyseeseen. 

 

Eli: avioehto kannattaa tehdä ajoissa. Sen tekeminen kannattaa antaa ammattilaisen hoidettavaksi. Ammattilaisen kanssa kannattaa keskustella myös siitä onko ja jos niin miksi avioehto on juuri sinulle tärkeä. 

Kun Niko-Petterillä on kaksi kotia - vuoroasumisen ongelmakohtia

Vuoroasuminen tarkoittaa sitä, että erolapsi asuu kahdessa kodissa yhtä paljon. Usein puhutaan myös viikko-viikko -asumisesta. Juridisesti kysymys on kuitenkin sen vanhemman tapaamisoikeudesta, jonka luona lapsi ei ole kirjoilla - siitä huolimatta, että lapsi asuu kyseisen vanhemman luona puolet ajastaan. Se, kumman vanhemman luona vuoroasuja on kirjoilla, vaikuttaa yllättävän paljon lapsen ja hänen vanhempiensa asemaan sekä käytännön tasolla että  erilaisissa viranomaisissa etuja ja palveluja määriteltäessä. Kannattaa miettiä myös tätä puolta lapsen asuinpaikkaa valitessa. Äkkipäiten voisi ajatella olevan yhdentekevää, kummassa päässä lapsi on kirjoilla koska asuminen kuitenkin menee tasan. Näin ei ole. 

 

 

Vuoroasujien tarkkaa määrää ei tiedetä. Se johtuu siitä, että vuoroasumista ei tilastoida mitenkään. Kotikuntalain mukaan lapsella voi olla vain yksi virallinen kotipaikka, vaikka lapsi viettäisi puolet ajastaan toisessa kodissaan. Erolapsi siis juridisesti vain tapaa toista vanhempaa (eikä asu tämän luona) vaikka kyse on vuoroasumisesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen(THL) pääkaupunkiseudulla asuville 9 - luokkalaisille tekemän kyselyn perusteella on laskettu, että pelkästään pääkaupunkiseudulla on 14.000 vuoroasuvaa lasta. Koko Suomen mittakaavassa vuoroasuminen koskettaa kymmieniätuhansia perheitä. Vuoroasuminen on yleistynyt ja yleistyy edelleen. Tämän vuoksi olisikin toivottavaa, että myös ympäröivä maailma sopeutuisi vuoroasumiseen ja turhista epäkäytännöllisyyksistä päästäisiin eroon. 

 

 

Se että lapsella ei voi olla kahta virallista kotia, aiheuttaa ongelmia ennen kaikkea byrokratian näkökulmasta. Lapsi voi esimerkiksi jäädä koulukyytiä vaille toisesta kodista, tai hänet voidaan käännyttää terveysasemalta pois, koska se sijaitsee lapsen toisen kodin läheisyydessä eikä virallisen osoitteen mukaisessa paikassa. Lapsen päivähoitopaikka ja koulupiiri määräytyvät sen mukaan, missä hän virallisesti asuu, samoin muut palvelut. Vanhempienkaan näkökulmasta tasapuolisuus ei toteudu, vaikka lapsi asuu kummankin luona yhtä paljon. Kelan lapsilisä maksetaan vain sille vanhemmalle, jonka luona lapsi on kirjoilla, ja vain hän voi saada Kelan yksinhuoltajakorotuksen, vaikka toisella vanhemmalla olisi täysin sama perhetilanne. Sen vanhemman taloudessa, jossa lapsi on virallisesti kirjoilla, lapsi myös otetaan huomioon ruokakunnan jäsenenä esimerkiksi asumistukea määriteltäessä. Sama koskee kaikkia tukia ja etuuksia, joissa lapsen asumisella on merkitystä. Toisen vanhemman taloudessa vuoroasuja on virallisesti vanhempaansa tapaava erolapsi, jota ei oteta yllä mainituissa tilanteissa mitenkään huomioon. 

 

 

Vuoroasumisproblematiikkaan ollaan herätty valtakunnankin tasolla, kenties juuri yllä mainituista syistä, sillä oikeusministeriössä on tätä kirjoittaessa vireillä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain uudistus. Uudistuksessa on paljon muitakin teemoja, mutta vuoroasuminen on yksi selvityksen kohde. Oikeusministeriön teettämään sähköiseen kyselyyn vastanneista suurin osa piti olennaisena asumista, huoltoa, elatusta ja sosiaalietuuksia koskevan normiston muuttamista kokonaisuudessaan sen periaatteen mukaiseksi, että tapaamisoikeuden sijasta lapsella on lähtökohtaisesti oikeus tosiasialliseen ja tehokkaaseen perhe-elämään molempien vanhempien kanssa eron jälkeen eli sitä, että lapsella voisi olla kaksi virallista kotia. Toisaalta kiinnitettiin myös huomiota siihen, että kahden päivähoito- tai koulupaikan malli saattaisi vaarantaa lapsen opetuksen jatkuvuuden sekä kaveripiiriin sopeutumisen. Monet toivoivat myös mahdollisuutta jakaa lapsilisä vanhempien välillä sen sijaan, että se maksetaan vain toisen vanhemman tilille.  

 

 

Vielä on epäselvää, missä määrin pelkästään lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain uudistamisella voidaan korjata vuoroasumiseen liittyviä ongelmakohtia. Myös muita lakeja jouduttaisiin tällöin uudistamaan.  Saadaanko uudistukset käytännössä kaikilta osin toimiviksi ja lait yhtenäisiksi? Toivottavaa joka tapauksessa on, että yhdenkään lapsen vuoroasuminen kaadu byrokratiaan. Vaikka joitain ongelmia onkin, vaikuttaisi kuitenkin siltä, etteivät ne peitä alleen niitä etuja, mitä vuoroasuminen eroapselle ja hänen vanhemmilleen voi tuoda.