Avioehto - se hyödyllisin paperi pahan päivän varalle?

Avioliiton solmimisella on useita merkittäviä oikeusvaikutuksia puolisoiden keskinäisessä suhteessa. Avioliiton aikana kumpikin puoliso omistaa sen, mikä on hänen nimissään tai hän on hankkinut. Avioliiton solmiminen ei muuta sitä, mikä on omaa ja mikä toisen. Mutta on muistettava, että täysi avio-oikeus kaikkeen toisen puolison omaisuuteen syntyy avioliiton solmimishetkellä. Toisin sanoen, avioeron sattuessa omaisuus on lain mukaan jaettava puolisoiden kesken tasan, myös perintönä tai lahjana saatu omaisuus, ennen avioliittoa saatu omaisuus, yksin toisen yritystoiminnasta saatu omaisuus, jopa kuolinpesäosuudet. 

 

Melko harvoin kansalaisten oikeustajuun mahtuu se, että toisella puolisolla todella on avio-oikeus myös sellaiseen toisen puolison omistamaan omaisuuteen, jonka eteen hän ei ole tehnyt mitään.  Avio-oikeuden soveltamisella ei kuitenkaan ole rajoituksia; se ulottuu kaikkeen, mitä puolisot erikseen tai yhdessä omistavat. Avio-oikeuden perusteella avioliiton päättyessä varakkaampi puoliso maksaa toiselle tasinkoa sen verran, että kummallekin jää yhtä paljon omaisuutta. Ensin suoritetaan laskennallinen ositus (eli mitä kummankin puolison pitää saada, jotta omaisuus menee tasan) ja sen jälkeen reaalinen ositus (mitä tasingonmaksuvelvollinen tasinkona luovuttaa, jotta omaisuus menee tasan). 

 

Mikä avioehto on? 

 

Avioehtosopimuksella avio-oikeus voidaan sulkea pois joko kokonaan tai osittain. Avioehdolla voidaan sulkea pois esimerkiksi yritysomaisuus tai perintönä, testamentilla tai lahjana saatu tai saatava omaisuus toiselta puolisolta. Avioehto voi olla ns. molemminpuolinen, mikä tarkoittaa sitä, että molemmille suodaan samat oikeudet. Toispuoleisesta avioehdosta on kysymys silloin, kun vain toiselle puolisolle annetaan avio-oikeus toisen omaisuuteen, joko kokonaan tai vain tietyiltä osin. Oikeusjärjestelmämme sopimusvapaudesta johtuen aviopuolisot voivat melko vapaasti päättää siitä, miten haluavat omaisuutensa tulevan jaetuksi mahdollisen avioeron sattuessa. 

 

Avio-oikeus toisen omaisuuteen ei tarkoita sitä, että puolet omasta omaisuudesta olisi annettava erossa pois, esim. 50% omissa nimissä olevasta kesämökistä. Usein ihmiset kuvittelevat, että kysymys on esinekohtaisesta jaosta. Näin ei ole, vaan osapuolella on aina oikeus suorittaa tasinko rahassa. 

 

Miksi avioehto kannattaa tehdä?

 

Nykypäivänä monet ajattelevat, että itse ansaittu raha, oma perintö, lahjat jne kuuluvat itselle.  Mikäli haluaa, että näin on myös avioeron jälkeen, on avioehto oltava. Vaikka osapuolet sinänsä voivat osittaa omaisuutensa kuten parhaaksi näkevät myös silloin, kun avioehtoa ei ole, noin 99% tapauksista vähemmän omistava puoliso tulee jossain vaiheessa esittämään ositusvaateen toista puolisoa kohtaan. Tällöin omaisuus on jaettava kuten aikaisemmin todettu, mikäli avioehtoa ei ole. 

 

Avioehdon tekemistä voi siis vilpittömästi suositella sellaisissa tilanteissa, joissa jommalla kummalla puolisolla on esimerkiksi sellaista yritysomaisuutta, jota hän ei omista yksin. Sama koskee tilanteita, joissa toisella oli huomattavasti enemmän varallisuutta ennen avioliittoa, tai tulossa omaisuutta enemmän esimerkiksi perintönä. Tai huomattavasti parempi palkka. Ylipäätään tilanteissa, joissa puolisoiden yhteinen tahtotila on se, että toisen rahat ja omaisuus eivät ikäänkuin kuulu toiselle, on avioehto suositeltavaa tehdä, kaiken varalta. Monesti erotilanteissa omat periaatteet tai toisen periaatteet joutuvat koetukselle ja silloin mikäli avioehtoa ei ole, jaetaan omaisuus avioliittolain pääsäännön mukaan jos jompikumpi näin vaatii. 

 

Milloin avioehto on tehtävä? 

 

Sääntö numero yksi kuuluu seuraavasti: avioehto on tehtävä ajoissa kun välit ovat vielä hyvät. Avioehdon tekemistä ei pidä lykätä. Avioehtosopimus voidaan tehdä ennen avioliiton solmimista, mutta myös milloin tahansa sen aikana. 

 

Usein käy niin, että ensin koohotetaan hääjärjestelyiden ympärillä, jolloin mielessä on lähinnä kaikki muut asiat paitsi avioehto. Sen jälkeen asia unohtuu, kun arki alkaa pyöriä ja tulee kaikenlaista muuta. Silloin avioehto usein jää tekemättä, ja katastrofi on käsillä myöhemmin kun ymmärretään, mikä merkitys sen puuttumisella on. Toista osapuolta ei voi pakottaa avioehdon tekemiseen, ja yleisesti ottaen melko moni ymmärtää olla ehdotukseen suostumatta, kun asia otetaan pöydälle 15 vuoden päästä naimisiinmenosta tilanteessa, jossa liitto vetelee viimeisiään. 

 

Toisaalta kannattaa muistaa myös se, että aina avioehdon tekeminen ei ole omalta kannalta järkevää. Esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen puoliso hoitaa 10 vuotta lapsia kotona käymättä tänä aikana töissä, voi kysyä mitä itselle jää, jos tulee avioero ja molemmat pitävät oman omaisuutensa. 

 

Avioehtoon liittyy niin paljon sellaista, mitä ei haluta ajatella: ero, oma tai puolison kuolema, omien vanhempien kuolema. Joskus pelätään myös puolison reaktiota, koska joku voi ottaa avioehdosta puhumisen epäluottamuksen osoituksena. Tästä kaikesta huolimatta avioehto kannattaa hoitaa heti pois päiväjärjestyksestä ja muistaa se, että avioero on Suomessa hakemusasia, jota puoliso ei voi tehokkaasti vastustaa. Vaikka itse ”ei koskaan halua erota” toinen voi haluta joskus erota, niin käsittämättömältä kuin se voikin tuntua silloin kun on juuri menty naimisiin ja tämä asia pitäisi hoitaa.

 

Kuka voi tehdä avioehdon ja mitä mahdollinen riitely maksaa? 

 

Avioehdon voi tietysti tehdä itsekin, vaikka ei omaisi mitään juridista koulutusta. Säästö on muutamia satasia per puoliso, perustapauksissa. Silloin ottaa riskin siitä, että on varmasti ymmärtänyt kaiken oikein, tullut ajatelleeksi kaikkia mahdollisia tilanteita ja että on muistanut avioehtosopimuksen olevan tiukan määrämuotoinen sopimus, jonka muotoseikkojen ohittaminen johtaa suoraan avioehdon pätemättömyyteen. Oliko kaikesta määrätty? Oliko keskenään ristiriitaisia sopimusehtoja? Mitä olikaan säädetty todistajien esteettömyydestä? Tajuttiinko sopimus päivätä? Muistettiinko kaikessa kiireessä vielä viedä avioehtosopimus rekisteröitäväksi maistraattiin? Jos sitä ei sieltä löydy, asian voi samantien unohtaa. 

 

Mikäli itse avioehtosopimuksessa on jotain omituista, alkaa riitely siitä, onko se ylipäätään pätevä, ja tämän jälkeen haetaan pesänjakaja käräjäoikeudesta asiaa selvittämään, toimitetaan toimitusositus, jota asianosaisilla on mahdollisuus moittia käräjäoikeudessa tavallisena riita-asiana ja mahdollisesti jatkaa prosessia hovioikeudessa. Korkein oikeuskin on ratkaissut vuosien saatossa useita ositusriitakysymyksiä. Pointti on siinä, että riitely ositusprosessissa tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin muutaman satasen säästö silloin, kun avioehdon voi antaa asianajajan tehtäväksi.  Keskimäärin kulut riita-asiassa käräjäoikeudessa ovat tätä nykyä noin 10.000,00 euron luokkaa. Maksettavaksi häviäjälle tulevat vielä vastapuolen kulut. Kannattaa myös huomioida, että mikään oikeusturvavakuutus ei korvaa yhteiselämän päättämistä koskevia riitoja ja oikeusavun voi saada, jos on siihen oikeutettu ja silloin yksityisen puolen avustaja ei tule kyseeseen. 

 

Eli: avioehto kannattaa tehdä ajoissa. Sen tekeminen kannattaa antaa ammattilaisen hoidettavaksi. Ammattilaisen kanssa kannattaa keskustella myös siitä onko ja jos niin miksi avioehto on juuri sinulle tärkeä. 

Miksi tekisin testamentin? 

Meidän kaikkien ei ole välttämätöntä laatia testamenttia, sillä perintökaaren lakipykälät eli perimysjärjestys määräävät, miten perintö jaetaan ja omaisuus tulee kyllä varmasti jaettua ilman testamenttiakin. Testamentti on tarpeen esimerkiksi silloin, kun haluat jättää omaisuutta muualle kuin lakimääräisille perillisillesi.  

Jos pohdit testamentin tekemisen tarpeellisuutta, mieti ainakin seuraavia asioita:

1. Onko sinulla lapsia? 

Jos vastaus on ei, oletko miettinyt, ketkä sitten perivät omaisuutesi? Tunnetko perintökaaren lakimääräisen perimysjärjestyksen? Onko sinulla kenties sisaruksia tai ovatko vanhempasi vielä elävien kirjoissa? Jos testamenttia ei ole, menee perintö kuten laissa määrätään, ilman poikkeamisen mahdollisuutta. 

2. Onko jokin asia sinulle erityisen tärkeä elämässäsi - Itämeren suojelu, sotaveteraanit, kirkon ulkomaanapu? 

Testamenttaamalla perintösi esimerkiksi yleishyödylliselle yhdistykselle voit olla varma siitä, ettei maallinen jäämistösi ainakaan mene lyhentymättömänä Suomen valtiolle - näin nimittäin käy silloin, kun lakimääräisiä perillisiä eikä testamenttia ole. 

3. Oletko avoliitossa? 

Avoliiton purkautumistilanteita varten on säädetty laki, mutta se ei koske automaattisesti kaikkia avopareja, vaan tiettyjen edellytysten tulee täyttyä, jotta laki soveltuisi. Avopuolisot eivät peri toinen toisiaan, olipa avoliitto ollut kuinka pitkä hyvänsä. Tilanne on erityisen kriittinen, jos asutte vain sinun omistamassasi asunnossa. Tekemällä testamentin avopuolisosi hyväksi varmistat hänen etunsa, kun sinusta aika jättää. 

4. Onko sukusi riitainen tai onko teillä vanhoja selvittämättömiä asioita?

Yksi yleinen syy välirikkoihin on perittävän kuoleman jälkeen tapahtuvassa perinnönjaossa esiin tulevat epäreilun menettelyn kokemukset ja tunteet, jotka eivät ole välttämättä järjellä selitettävissä. Jollakin kuolinpesän jäsenelllä voi esimerkiksi olla käsitys, että perittävä on suosinut yhtä rintaperillistä toisten kustannuksella. Joskus näin onkin. Voit ehkäistä turhia riitoja tekemällä testamentin, jossa voit erikseen selventää, miksi olet päätynyt testamenttisi sisällön mukaiseen ratkaisuun.  

5. Oletko eronnut?

Jos lapsesi ovat vielä alaikäisiä, oletko miettinyt mitä sinun varallisuudellesi tapahtuu kun kuolet? Yleensä lasten toinen huoltaja on heidän toinen vanhempansa, joka vastaa käytännössä lasten perinnöksi saamista varoista. Jos pidät ex-puolisoasi tolkun ihmisenä ja olet varma että hän myös sellaisena pysyy - yhteisten lastenne etua silmällä pitäen - asia on hoidossa. Jollet, voit poistaa huolesi testamentilla.  

6. Oletko yrittäjä?

Yrittäjällä on tunnetusti paljon tärkeitä asioita hoidettavanaan, ja testamentin laatiminen listalla on ehkä yksi tärkeimmistä. Mieti, mitä yrityksellesi tapahtuu, jos testamenttia ei ole. Mitä haluaisit sille tapahtuvan? 

7. Oletko nuori, terve ja onnellinen? 

Hyvä! Nauti elämästä. Testamentin laatimista ei kuitenkaan kannata lykätä siihen, kun et enää ole täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Usein ihmiset eivät halua miettiä omaa poismenoaan ja testamenttiasiat tulevat mieleen vasta, kun ikää on runsaasti ja oma lähtö on vääjäämättä edessä. Myöhemmin voi herätä epäilys siitä, olitko testamentin tekijänä enää oikeustoimikelpoinen? Testamentin moitetta koskeva kanne voi olla tosiasia, jos testamentin tekemisen hetkellä ikäsi oli 97 vuotta ja kaikki mahdolliset muistisairaudet löytyivät lääkärinlausunnostasi. 

Testamentti on tehtävä ajoissa eli perittävän elinaikana, koska sillä, mitä joku kuolemasi jälkeen sinun mahdollisesti kertoo jäämistösi osalta halunneen, ei valitettavasti ole merkitystä jos testamenttia ei löydy. 

 

 

Velkajärjestely —toivoa ylivelkaantuneille

 

Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä (tuttavallisemmin velkajärjestelylaki) tuli voimaan 25.1.1993. Lain säätämisen taustalla oli auttaa lama-ajan velallisia selviytymään sellaisesta velkaantumisesta, joka oli tapahtunut pääasiallisesti ilman velallisen omaa syytä. Vaikka 90-luvun lamasta onkin neljännesvuosisata, on velkajärjestelylailla edelleen paikkansa. Velkaongelmat eivät nimittäin ole vähentyneet. Edelleen ihmiset velkaantuvat ja joutuvat maksuongelmiin, joista ei voi mitenkään selvitä ilman ulkopuolista apua. Erityisesti tällä hetkellä tapetilla on ns. pikavippeihin liittyvä velkaantuminen ja luottohäiriömerkinnät. 

Velkajärjestelyn tarkoitus on antaa velalliselle mahdollisuus tuomioistuimen myötävaikutuksella järjestellä erääntyneet velkansa siten, että velallinen motivoituu ylivoimaisen velkataakan alta takaisin yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi ja veronmaksajaksi. Velkojen ollessa melkein poikkeuksetta ulosoton perittävänä, ei tilanne varsinaisesti houkuttele velallista tekemään esimerkiksi kahden edestä töitä jotta velkataakka kevenisi. Jo velkojen korkoprosentit ja keskivertosuomalaisen ansiotyöstä saama palkkataso tavanomaisilla elinkustannuksilla höystettynä aiheuttavat sen, että työtä tekemällä velan määrä ei vähene - ainakaan jos velkaa on useita kymmeniä tuhansia euroja. Toivottoman tilanteen edessä moni sinänsä työkykyinen- ja ikäinen kansalainen voi lyödä ennemmin hanskat tiskiin ja jättäytyä yhteiskunnan tukien varaan kuin töitä tekemään - ajatus sinänsä on ymmärrettävä, sillä moni käy töissä rahan takia. 

 

Velkajärjestelyn myöntämisen edellytyksistä ja esteistä

Lyhyesti todettuna mitä enemmän velkaa on, mitä vähemmän velkaantumisella on tekemistä omien huonojen elämänvalintojen kanssa ja mitä enemmän velallinen on tehnyt maksaakseen velkojaan edes osittain, sen todennäköisempää on että velkajärjestely myönnetään. 

Velkajärjestelyn yleisistä edellytyksistä säädetään velkajärjestelylain 3 luvun 9 §:ssä. Velkajärjestely voidaan myöntää, jos maksukyvyttömyyden pääasiallisena syynä on velallisen maksukyvyn olennainen heikentyminen sairauden, työkyvyttömyyden, työttömyyden tai muun olosuhteiden muutoksen vuoksi pääasiassa ilman velallisen omaa syytä. 

Velkajärjestelyyn voi päästä myös, jos velkajärjestelyyn on muuten (kuin yllä) painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa velallisen maksukykyyn, eikä velallinen kohtuudella kykene parantamaan maksukykyään voidakseen selviytyä veloistaan aiheutuvista menoista. Edellä lausutulla tarkoitetaan sitä, että velallisella on niin paljon velkaa suhteessa hänen maksukykyynsä, ettei velallinen voi selviytyä kohtuullisessa ajassa veloistaan. Painavan syyn olemassaoloa on käsitelty esimerkiksi ratkaisussa KKO 1995:2015. 

Velkajärjestely voi myös estyä, jos jokin velkajärjestelylain 3 luvun 10 §:ssä luetelluista esteperusteista on käsillä. Esimerkiksi rikosperusteinen velkaantuminen on aina lähtökohtaisesti este velkajärjestelyn myöntämiselle. Sama koskee tilannetta, jossa velkaantumisen voidaan katsoa tapahtuneen velkajärjestelyä silmällä pitäen tai jos velalliselle on jo aikaisemmin vahvistettu velkajärjestely, jonka maksuohjelmaa tämä ei ole noudattanut. Eniten keskustelua on ansaitusti herättänyt piittaamaton ja vastuuton velkaantuminen (ent. kevytmielinen velkaantuminen) eli velkaantuminen ilman varsinaista muuta velkaantumiseen johtavaa syytä kuin piittamattomuus kyvystä maksaa velkoja takaisin sekä harkitsematon ja tarpeeton lainanotto. 

Vaikka velkajärjestelylle olisikin velkajärjestelylain 10 §:ssä tarkoitettu este, voidaan velkajärjestely siitäkin huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta. 

Painava syy -perusteet velkajärjestelylain 3 luvun 9 §:ssä ja saman luvun 10 §:ssä johtavat siihen, että lähestulkoon aina on järkevää yrittää päästä velkajärjestelyyn. 

 

Maksuvara, maksuohjelmaehdotus, selvittäjä, vakuusvelat, C-velat…. Kuka, mitä, häh?

Kuten jo otsikosta ilmenee, velkajärjestelyn termit ja käsitteet ovat suurelle osalle tuntemattomia. Velalliset ovat muutenkin tilanteestaan niin ahdistuneita, ettei heiltä voida kohtuudella edellyttää muuta kuin yhteydenottoa kunnalliseen velkaneuvontaan kokonaistilanteen kartoittamiseksi. Usein velkojia on useita kymmeniä, osa veloista on ulosotossa, osa on velkomuskanteina vireillä eri käräjäoikeuksissa tai sitten perinnässä tai maksuhuomautusvaiheessa. Sotku on sanoinkuvaamaton ja velallisen pää puskassa. Velkaneuvonnan tärkein tehtävä on laatia velkajärjestelyhakemus velallisen antamien tietojen pohjalta ja toimittaa hakemus käräjäoikeuteen. Velkajärjestelyhakemuksen voi tehdä myös itse, jos katsoo osaavansa sellaisen tehdä. Jos käräjäoikeus hylkää hakemuksen, velallisella on mahdollisuus valittaa tuomiosta hovioikeuteen. Siitä, että velkajärjestely myönnetään, ei kuitenkaan velkojalla ole valitusoikeutta. Jos käräjäoikeus hyväksyy hakemuksen, se pääsääntöisesti määrää selvittäjän laatimaan ns. maksuohjelmaehdotuksen. Selvittäjäksi kelpaa henkilö, jolla on lakimieskoulutus ja joka antaa tehtävään erillisen suostumuksensa. 

Velkajärjestelyssä kaikki velallisen tiedossa oleva velat lasketaan yhteen. Mitä isompi velkoja, sitä suurempi prosentuaalinen osuus velkojan hyväksi maksuohjelmassa tuloutuu. Velallisen maksuvara lasketaan ottamalla huomioon velallisen pakolliset ja välttämättömät menot ja velallisen tulot. Erotus on yhtäkuin maksuvara, joka velallisen on laitettava kokonaisuudessaan velkojen maksuun velkojen suuruuden osoittamassa suhteessa. Mikäli velallisen maksuvara on nolla euroa, vahvistaa käräjäoikeus niin sanotun nollamaksuohjelman. Tällöin velkajärjestelyn kesto on 5 vuotta ja velkojat jäävät tyystin vaille suoritusta. Mikäli maksuvaraa jää, eli velkojille kertyy suorituksia, on velkajärjestelyn kesto 3 vuotta. 

Velkajärjestelyn ideana on sitkutella velkajärjestelyn ajan ns. säästöliekillä ja maksaa velkojille velkoja niin paljon kuin mahdollista. Tämän vastapainoksi velallinen saa lopulta maksuohjelman päätyttyä anteeksi kaikki loput, maksamatta olevat velat. Velkojan näkökulmasta tilanne ei tietenkään ole toivottava, sillä velkoja luonnollisesti haluaisi täyden suorituksen velalliselta. Kun tämä ei ole mahdollista, on velkojan kannalta parempi saada edes jotain kuin ei mitään. Siinä mielessä velkajärjestelyn myöntäminen on velkojankin etu.  

Kun Niko-Petterillä on kaksi kotia - vuoroasumisen ongelmakohtia

Vuoroasuminen tarkoittaa sitä, että erolapsi asuu kahdessa kodissa yhtä paljon. Usein puhutaan myös viikko-viikko -asumisesta. Juridisesti kysymys on kuitenkin sen vanhemman tapaamisoikeudesta, jonka luona lapsi ei ole kirjoilla - siitä huolimatta, että lapsi asuu kyseisen vanhemman luona puolet ajastaan. Se, kumman vanhemman luona vuoroasuja on kirjoilla, vaikuttaa yllättävän paljon lapsen ja hänen vanhempiensa asemaan sekä käytännön tasolla että  erilaisissa viranomaisissa etuja ja palveluja määriteltäessä. Kannattaa miettiä myös tätä puolta lapsen asuinpaikkaa valitessa. Äkkipäiten voisi ajatella olevan yhdentekevää, kummassa päässä lapsi on kirjoilla koska asuminen kuitenkin menee tasan. Näin ei ole. 

 

 

Vuoroasujien tarkkaa määrää ei tiedetä. Se johtuu siitä, että vuoroasumista ei tilastoida mitenkään. Kotikuntalain mukaan lapsella voi olla vain yksi virallinen kotipaikka, vaikka lapsi viettäisi puolet ajastaan toisessa kodissaan. Erolapsi siis juridisesti vain tapaa toista vanhempaa (eikä asu tämän luona) vaikka kyse on vuoroasumisesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen(THL) pääkaupunkiseudulla asuville 9 - luokkalaisille tekemän kyselyn perusteella on laskettu, että pelkästään pääkaupunkiseudulla on 14.000 vuoroasuvaa lasta. Koko Suomen mittakaavassa vuoroasuminen koskettaa kymmieniätuhansia perheitä. Vuoroasuminen on yleistynyt ja yleistyy edelleen. Tämän vuoksi olisikin toivottavaa, että myös ympäröivä maailma sopeutuisi vuoroasumiseen ja turhista epäkäytännöllisyyksistä päästäisiin eroon. 

 

 

Se että lapsella ei voi olla kahta virallista kotia, aiheuttaa ongelmia ennen kaikkea byrokratian näkökulmasta. Lapsi voi esimerkiksi jäädä koulukyytiä vaille toisesta kodista, tai hänet voidaan käännyttää terveysasemalta pois, koska se sijaitsee lapsen toisen kodin läheisyydessä eikä virallisen osoitteen mukaisessa paikassa. Lapsen päivähoitopaikka ja koulupiiri määräytyvät sen mukaan, missä hän virallisesti asuu, samoin muut palvelut. Vanhempienkaan näkökulmasta tasapuolisuus ei toteudu, vaikka lapsi asuu kummankin luona yhtä paljon. Kelan lapsilisä maksetaan vain sille vanhemmalle, jonka luona lapsi on kirjoilla, ja vain hän voi saada Kelan yksinhuoltajakorotuksen, vaikka toisella vanhemmalla olisi täysin sama perhetilanne. Sen vanhemman taloudessa, jossa lapsi on virallisesti kirjoilla, lapsi myös otetaan huomioon ruokakunnan jäsenenä esimerkiksi asumistukea määriteltäessä. Sama koskee kaikkia tukia ja etuuksia, joissa lapsen asumisella on merkitystä. Toisen vanhemman taloudessa vuoroasuja on virallisesti vanhempaansa tapaava erolapsi, jota ei oteta yllä mainituissa tilanteissa mitenkään huomioon. 

 

 

Vuoroasumisproblematiikkaan ollaan herätty valtakunnankin tasolla, kenties juuri yllä mainituista syistä, sillä oikeusministeriössä on tätä kirjoittaessa vireillä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain uudistus. Uudistuksessa on paljon muitakin teemoja, mutta vuoroasuminen on yksi selvityksen kohde. Oikeusministeriön teettämään sähköiseen kyselyyn vastanneista suurin osa piti olennaisena asumista, huoltoa, elatusta ja sosiaalietuuksia koskevan normiston muuttamista kokonaisuudessaan sen periaatteen mukaiseksi, että tapaamisoikeuden sijasta lapsella on lähtökohtaisesti oikeus tosiasialliseen ja tehokkaaseen perhe-elämään molempien vanhempien kanssa eron jälkeen eli sitä, että lapsella voisi olla kaksi virallista kotia. Toisaalta kiinnitettiin myös huomiota siihen, että kahden päivähoito- tai koulupaikan malli saattaisi vaarantaa lapsen opetuksen jatkuvuuden sekä kaveripiiriin sopeutumisen. Monet toivoivat myös mahdollisuutta jakaa lapsilisä vanhempien välillä sen sijaan, että se maksetaan vain toisen vanhemman tilille.  

 

 

Vielä on epäselvää, missä määrin pelkästään lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain uudistamisella voidaan korjata vuoroasumiseen liittyviä ongelmakohtia. Myös muita lakeja jouduttaisiin tällöin uudistamaan.  Saadaanko uudistukset käytännössä kaikilta osin toimiviksi ja lait yhtenäisiksi? Toivottavaa joka tapauksessa on, että yhdenkään lapsen vuoroasuminen kaadu byrokratiaan. Vaikka joitain ongelmia onkin, vaikuttaisi kuitenkin siltä, etteivät ne peitä alleen niitä etuja, mitä vuoroasuminen eroapselle ja hänen vanhemmilleen voi tuoda.  

Asianajajahistorian lyhyt oppimäärä

Tervetuloa seuraamaan Asianajotoimisto Vuorio & Toivonen Oy:n blogia. Olemme Turussa sijaitseva asianajotoimisto, jonka painopisteet ovat rikos- ja perheoikeudessa. Blogissamme kommentoimme ajankohtaisia oikeudellisia kysymyksiä.  Ensin kuitenkin katsaus alan historiaan.